Teen asioita jotka eivät satu.

Leikin kummityttökissani kanssa, juon aurinkoa naapurin siskon luona ja leivon etelästä tuttua. Leipomuksista tuli rumia, mutta maistuu juuri sille, mille pasteis de natan kuuluukin. Omiin makutottumuksiini joululle, mutta samalla muodostuu kuva kuumasta katukivetyksestä keskipäivällä ja merestä joka on niin lähellä että se tuntuu hupsulta. Ehkä ristiriidat tuo kontrastia. Joku on ainakin sanonut niin.

Sitä on vaikea selittää ja sitä on vaikea ymmärtää. Tarvetta olla jossain muualla kuin on. Se kuullostaa kitinältä ja ehkä osittain se on sitäkin, mutta pistetään asia hieman konkreettisemmaksi:

Ihminen, jolla on rakas harrastus, vaikkapa taitoluistelu, joutuu liikuntakieltoon toviksi jos toiseksi. Potilas passitetaan kotiin ja sanotaan että pärjäilehän sitten. 

Rakas harrastus on mennyt, ehkä vain hetkeksi, mutta on kuitenkin. Mitäpä jos lääkäri onkin sanonut, ettei tiedä milloin potilaan on mahdollista päästä takaisin jäälle uudelleen. Että se ottaa aikaa ja "katsellaan miten tilanne kehittyy."

Ehkä se on vähän sama asia, voisin kuvitella. Minulla oli jotain, josta tulin hyvin onnelliseksi, jossa olin hyvin onnellinen. Sitten palaan takaisin, ja diagnoosini on, että pitää odotella ja katsella tuleeko koskaan enää hetkeä lähteä. 

Inhottaa että se tuntuu pahalta, koska minulla on niin paljon kaikkea ihanaa ympärillä. 

-

Entinen kämppis ja lempinimiä blondille tytölle. Elämää vain ja silmänräpäyksessä unohtelen.

budgyyyyyyy

how are you? it's still summer here in Lisbon miss you here home